Project me -vihkon viikkonäkymä

Astunpa ihan uuteen maailmaan, videoiden tekoon! Asiaa toki olen miettinyt jo puolisen vuotta, koska videon kanssa DIY-ohjeiden teko olisi aika paljon helpompaa kuin kohta kohtalta valokuvaaminen ja sanallisesti selittäminen. 





Minun tekemäni ja käyttämäni ruokalaatikkopohja löytyy tästä.



Aloin seurata ja kirjata ylös syömisiäni, koska syö päivisin töissä liian vähän - ja siitä seurauksena on kiukkuinen ja väsynyt äiti töiden jälkeen päivällisaikaan. Ja jatkuva muka-nälkä koko illan. Kun muistan syödä kaksi välipalaa - aamupäivällä ja iltapäivällä - verensokeri pysyy tasaisempana ja pysyn mukavampana ihmisenä. Ihan peruskauraa, mutta minun piti tämä tehdä näin että oikeasti muistan.



Lisäksi vedenjuonnin seuranta on tarpeen - samoin kuin kahvinjuonnin. Juon helposti kuppitolkulla kahvia päivän mittaan ja unohdan veden. Seurauksena päänsärky. Kun rajoitan kahvia ja pidän huolta veden määrästä, päänsärky pysyy poissa.



Ja koska perhe oli kotona kun tein videota, siinä ei ole ollenkaan puhetta. Pankaa musiikki/ääni pois jos se rassaa :D Etsinnässä on vielä järkevän kuuloista ilmaista musiikkia.