Syysloma!

Vietän työhistoriani ensimmäistä syyslomaa. 
Elämä tarjoaa murheita ja stressinaiheita, mutta yritän keskittyä mukaviin asioihin. 

Tilasin yhden possupussin (ompelijat tietävät, mikä kumma se on), mutta se ei ole saapunut vielä(kään). Toivottavasti tulee, että ehdin ommella siitä nyt tämän suuren lomani aikana. 

Tämän kankaan tuhosin samantien, kun kolahti postilaatikkoon. 


Nuppu Print Companyn Sydäntalvi-kuosi. Kangas on aivan ihanaa. Kuosi on ihana. Tein sen verran pitkän, että tarpeen vaatiessa voin käyttää mekkona. Lisäksi kuosi, värit ja malli sopivat vanhaan lempivillatakkiinikin kuin luotuna sen kaveriksi (ei yhtään huono asia). 

SOblogien yhteistyön puitteissa sain testattavakseni kaksi Goodion raakasuklaalevyä. 


Suosikkini näistä kahdesta on tuo vasen, minttusuklaa. Oikeanpuoleista suosittelen heille, jotka rakastavat tummaa suklaata ilman mitään ylimääräistä mausteita ja kiharoita.

Goodiolla on omat hyvät sivut, käykää ihmeessä siellä tutustumassa. (Ja sivut on hyvin tehty ja poikkeuksellisen kauniit.) 

Kyse on siis suomalaisesta käsityöstä, tällä kertaa syötävässä muodossa. Ja jälleen - samat asiat kuin edellisessä postauksessani - näissä on vain oikeita, aitoja raaka-aineita. Käsintehtyä, pieneltä tehtaalta, laatua ja estetiikkaa. 

Goodion suklaalle kannattaa antaa mahdollisuus, vaikkette olisikaan tykänneet ns. perinteisestä raakasuklaasta. Goodio on helposti lähestyttävää ja oikeasti hyvää; todennäköisesti käsityksesi raakasuklaasta muuttuu tämän firman suklaan jälkeen. 

Goodion suklaat ovat täyteläisiä ja pyöreitä ilman rasvaisuutta ja karvautta. Raakasuklaa on kuin espresso: kun se on hyvää, se on todella hyvää - ja kun se on huonoa, se on ihan kamalaa. Goodio on hyvää. Se on juuri sellaista, että sitä otetaan hyvän ruuan päälle yksi pala ja sen annetaan sulaa suussa hitaasti.