Värejä ja kirjahommia

Pinterestin ihmeellisessä maailmassa törmäsin muunnettuihin kirjoihin ja niistä näihin.


Yksinkertaisimmillaan nämä ovat eräänlaisia puuhakirjoja.  Ostin neljän kirjan boksin, tässä niistä kolme. Yksi kesken, kahteen (tai siis kolmeen) muuhun en ole vielä tehnyt mitään. 


Hauskoja! Suosittelen. Minä ostan näitä pari joulupukin pussiin. (Nimenomaan tuota Wreck this journal -versiota. Siitä on suomenkielinenkin versio Tuhoa tämä kirja. Tämä on näistä minulla olevasta neljästä kirjasta mielestäni kivoin.) 

Minulla ei ole vaikeuksia tuhota kirjaa. (Näitähän markkinoidaan paljon sillä, että jee, nyt saa luvan kanssa tärvätä kirjan.) Minulle se ei ole näissä se juttu. Minulle näissä on hauskaa se, että saa ideoita kaikkeen älyttömään, millä voi piirtää, maalata ym. Itse helposti jumiutuu tiettyihin välineisiin ja tietynlaiseen ilmaisuun ns. vapaassakin tilanteessa. 

Ja pidän siitä, miten joutuu vastakkain itsensä kanssa. Sain ensimmäisiä sivuja tehdessäni itseni kiinni pari kertaa ajatuksesta, että tuhoan väärin.  Huomasin etsiväni kauneutta väreillä sotkiessanikin. Mutta idea onkin se, että hyväksyy sen, mitä tekee. 

Miinusta kirjat saavat ehdottomasti siitä, että paperi on erittäin huonolaatuista. Se ei kestä mitään. Jos halutaan, että minä painan ja hankaan voimakkaasti värikynällä, paperin pitäisi se edes jotenkin kestää eikä mennä heti rikki. Paperi siis saa mennä rikki, mutta alkuperäinen pointti häviää jos materiaali ei yhtään kestä minkäänlaista työstämistä. Minä tosin ehkä olen keskivertoa tottuneempi ronskiin värien ja välineiden käyttöön - ehkä kirjojen sivut kestävät normaalin ihmisen käsittelyn? 

Ja kirjoista ja niiden tuhoamisesta puheenollen. Suunnitelmissa on tehdä tällainen: 


Kuva on tästä ja sieltä löytyy teko-ohjeet ja näiden kirjojen alkuperäinen tekijä (linkin takaa). 
Pitänee käydä kirppiksellä ostamassa joku ei-niin-arvokas kirja, josta malttaa tällaisen tehdä. 

Minua ei jouluta yhtään. Ei yhtään. 
Kummallista. Ensimmäinen kerta tähän vuodenaikaan varmaan koko elämäni aikana. 

TallennaTallenna