Minä elin vuosia sillä asenteella, että täällä Etelä-Pohjanmaalla ei ole mitään kivaa ja kaikki on aina Etelä-Suomessa tai vähintään Tampereella. Semmoinen Ikea-syndrooma siis.
Olen kuitenkin pikkuhiljaa jotenkin rakastunut tähän Etelä-Pohjanmaahan ja siihen, miten täällä osataan ja tehdään asioita. Jotenkin sitä on ihastunut myös eteläpohjalaiseen luonteenlaatuun.
Olin menneellä viikolla Keskisen Kyläkaupalla Tuurissa SOblogien yhteistyön merkeissä Lakeudelle-sivuston ja siinä toimivien yritysten kanssa. Tai yrityksiähän siinä on mukana paljon ja paikalla oli muutama, mutta silti. Silmäni jotenkin avautuivat sille, miten paljon tällä meidän alueellamme oikeasti on kaikenlaista! Asioita on pitänyt itsestäänselvyyksinä. Tunnen itseni jopa vähän tyhmäksi :D
Keskisen Kyläkaupassa puhaltavat uudet tuulet. Koko ajanhan siellä on tunnuttu viimevuosien aikana tehtävän jotain muutosta ja uutta, mutta nyt siellä puuhataan valtavaa muutosta ensi kesäksi! Ensi kesänä muutenkin on tulossa kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista. Keskisen Kyläkauppa ei ole enää TSI-miesten työkalumekka (jollaisena minun isäni joskus muisteli ko. paikkaa), vaan koko perheen kesälomanviettokohde kaikkine mahdollisine palveluineen. Melkoinen muutos!
Minä en tiennyt, että Keskisellä on Suomen suurin Vallilan valikoima tapetteineen kaikkineen.
Minä en tiennyt, että ensi kesänä karavaanarialue käsittää 300 sähkötolppapaikkaa (eli se on ISO).
Minä en tiennyt, että hotelli on niin suosittu, että mikäli mielii ensi kesäksi saada huoneen, se pitää varata NYT.
Tämä kuva on hotellista, sviitin 313 makuuhuoneesta. (Kylpyhuone on ihana poreammeineen. Jo sen vuoksi tätä sviittiä kannattaa harkita.)
Keskinen haluaa profiloitua laajan valikoiman sisustustavaratalona. Minä en tarvitse Ikeaa, minä voin lähteä Keskiselle! Panostavat laadukkuuteen ja laajaan valikoimaan. Hei hei Ikea-syndrooma!
Kiitos Keskisen Kyläkaupalle erityisesti mukista ja tivolilipuista! Vallilan muki on tarpeeksi suuri aamukahvia varten (minä tarvitsen saavillisen kahvia aamuisin).
Minä henkilökohtaisesti olen Keskisen muutoksista ilahtunut eniten siitä, että ensi kesänä tavaratalosta Ruokapuotiin ja takaisin pääsee kaupan sisällä. Ei tarvitse parkkeerata autoa kahta kertaa. Vielä kun jos saisi kahvia niin, että voisi shoppailun lomassa istahtaa hetkeksi alas ilman, että menee kassojen läpi, minun onneni olisi täydellinen.
Minun täkyni Keskiselle on luonnonkosmetiikka- ja luontaistuoteosasto. Sen jälkeen suunnistan askarteluosastolle ja kangas- ja käsityöosastolle. Minun Tyttären mielestä Keskisen TopModel-osasto on ihan paras. Se on niin hyvä ja kattava, että tyttönen puhuu siitä usein ja Keskiselle mentäessä suuntaa aina ensimmäisenä sinne.
Tällaisen kuvan tyttö lähetti minulle palaveriin. Kuvassa on kuulemma vain osa. Tytär ostatti isillä ihanan kawaii-tyylisen kynäkoristepaketin. (Olisi kelvannut minullekin, kalenterihommiin.)
Meidän perheellä on selkeästi jäänyt paljon näkemättä ja kokematta, koska olemme käyneet aina vain ostoksilla ja Miljoona Tivolissa. Keskisen Kyläkauppa on muutakin kuin ostamista! Siellä on tutkittavaa, katseltavaa ja koettavaa niin paljon, etten enää ihmettele karavaanareita, jotka parkkeeraavat itsensä Keskiselle päiviksi. Puhuin jopa miehelle tästä mahdollisuudesta ensi kesänä. :D Ei sanonut ei!
Lakeudelle-perhekohteissa riittää villejä elämyksiä, shoppailua ja tapahtumia koettavaksi - kaikenikäisille! Paikalliset SObloggaajat perheineen tarttuivat lähimatkailuhaasteeseen ja lupaavat jakaa kaudella 2017 mielenkiintoisia kokemuksiaan lakeuden perhekohteista ja tapahtumista.
Millainen hulabaloo on suurperheen päivä sisäaktiviteettipuistossa? Onnistuuko reissuilu lakeudella, kun lapsilla on erityisruokavalioita? Entä saako bloggaajaäiti lähilomalla teinin irti älypuhelimesta? Tempaudu mukaan matkatarinoihin osoitteessa www.lakeudelle.fi