Messuilla pöydän toisella puolella

Minä olen käynyt monet messut asiakkaana, mutten muista olleeni koskaan pöydän toisella puolella. 


Se oli itse asiassa se pääasiallinen syy, miksi lupauduin Seinäjoen Käsityömessuille kalenterituunausta esittelemään. Uusi kokemus! 

Rehellisesti sanottuna kunnioitan yrittäjiä nyt vähän eri tasolla. Vaikka minulla oli hyvin yksinkertainen messuosasto, tässä oli yllättävän kova työ! 

Haluan tehdä kolmesta erittäin tärkeästä asiasta erikseen postauksen. Kaikki kolme ovat asioita, jotka ainakin itse olen ottanut käytännössä itsestäänselvinä ollessani asiakkaan roolissa. Nämä ovat asioita, jotka toimivat taustalla - mutta jos niitä ei olisi tai toimisivat huonosti, vaikuttaisivat myös siihen osaan, mikä näkyy ensisijaisena asiakkaalle.

Tässä messuosastoni. 


Screenit Finland myy ja vuokraa näyttöjä jos jonkinlaiseen tarpeeseen. Minä sain heiltä jalalla ja pyörien päällä olevan ison led-näytön messuille. Näytöllä näkyi reaaliaikaista kuvaa siitä, mitä pöytäpinnassa tapahtui. Ihan olennainen juttu kun esitellään jotain käsillä tekemistä! Minulla oli kamerana ihan läppäri eli kovin ihmeellisiä välineitä ei itseltä tarvitse löytyä. Tästä oli hyötyä ja iloa messuilla! Voisin sanoa, että idioottihelppo käyttää, jalka oli näppärä (pelkäsin johtosekamelskaa ja sitä, miten kiikkerä ja kömpelö näyttö telineineen on) eikä vienyt paljoa tilaa. 

Toinen paljon iloa tuottanut asia oli tämä Samuli Helavuon Hakolalle suunnittelama Riippu-hylly. Tiesittekö, että Jurvasta löytyy kauniita ja ajattomia huonekaluja ja sisustustuotteita valmistava yritys? Designia. Paikallista! Suomalaista.  


Halusin Käsityömessuille Riippu-hyllyn, koska sen kiinnitys oli mahdollista messuseinään (ovivaatekoukuilla), hylly on kevytrakenteinen ja siinä on tietynlaista jujua, joka Käsityömessuilla käyvää kansaa todennäköisesti kiinnostaa. Oikeassa muuten olin - hylly kiinnosti paljon! Se on samaan aikaan kätevä, hauska ja kaunis. Sain hyllyn avulla messuosastolle silmäniloa ja somistusta, mutta myös ihan käytännöllistä säilytystilaa. 


Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä. Vaikken messuilla koskaan olekaan ollut ennen töissä, olen puuhannut todella monissa tapahtumissa, isoissa ja vähemmän isoissa. Ikinä, ikinä, missään ei ole asiat sujuneet niin hyvin kuin näissä. Ennen messuja sain hyvin vastauksia aloittelijan kysymyksiini (kiitos erityisesti Pytingin H!). Ja sitten messuja vihdoin rakennettaessa työmiehet jaksoivat vastata kysymyksiin, joka kerta sai asiallisen vastauksen, vastaan ei tullut ketään, jolla olisi ollut pinna kireällä. Tuli fiilis, että hitsi, tämähän on hauskaa! Kukaan ei sählännyt, kukaan ei vastannut "voi mä en tiedä, mä teen tätä ja tuo asia kuuluu jollekin muulle". Ja mikä parasta - jätin keskeneräisen taakseni kun lähdin ennen messuja illalla pois paikalta - kun tulin takaisin seuraavana aamuna, asiat olivat täsmälleen niin kuin oli sanottu. Mitään ei oltu unohdettu, kaikki luvatut asiat toimivat. Ihan uusi kokemus minulle, olen tottunut täysin päinvastaiseen.