Festivaalit minun makuuni

Nyt, tänäviikonloppuna on Kauhavan Puukko- ja Käsityöfestivaalit. Kolme SObloggaajaa oli eilen festivaalivieraana ja minä kävin vielä tänään perheen kanssa uudelleen. En ole aiemmin näillä festareilla käynyt, mutta tämän jälkeen menen todellakin uudelleen. Oli KIVAA!


Aukeama on Molla Millsin uusimmasta Virkkuri-kirjasta. 

Meidän osalta tapahtuma alkoi Lankavasta. Minä paahdoin tapahtumaan jalka suorana suoraan töistä ja ehdin juuri hyvin työpajaan, jossa Molla Mills ohjasi virkatun jäätelötötterön tekoon. 


Aloitetaan taikasilmukalla.

... niin mikä taikasilmukka


 Jäätelö oli helppo, nopea ja kiva tehdä. Mitäänhän ei ylisuurella jädellä oikeasti tee, mutta se on niin sievä, että harkitsin toisenkin tekoa. 


Lankavalla oli poistomyyntiä, varastomyyntiä, lasten askartelupajaa ja vaikka mitä. Minun täytyy jättää kuitenkin jotain nyt tästä pois. Lisäksi kävi vanhanaikaisesti - katselin ja ihastelin ja kuvasaalis jäi ankeaksi. En ole vielä 10 vuoden bloggaamisenkaan jälkeen niin pesunkestävä bloggari, että osaisin ottaa kuvia koko ajan. 

Puukkofestivaalien puolella oli näytteillä vanhoja autoja. Tässä ehkä söpöin.  


Pienille lapsille oli tarjolla polkuauto- ja -traktorirata. Joku oli tuonut lasten iloksi kolme aitoa, vanhaa peltistä polkuautoa! 


Lisäksi kaksi nuorta tyttöä olivat organisoineet keppariradan esteineen. Ihan mahtavaa!


Museon puolella oli näytteillä ja myynnissä vaikka minkälaisia puukkoja. Aivan käsittämättömän kaunista kädentaitoa. 


 Täytyy tunnustaa, että ensin huomasin nuo roskat ja ajattelin onpa tehty kauniita koristeita :D En ymmärrä tästä puukkomaailmasta yhtään mitään, mutta kaunista kädenjälkeä ja osaamista tajuan arvostaa. Perhe valitettavasti kävi tässä kohtaa jo niin hikisenä, ettei voitu jäädä museokierrokselle. Olisi ollut kiva kuulla näistä enemmän. 


Minulla on haave omistaa joskus tuo alkuperäinen punainen helavyö. Pitäisin sitä mustan tunikan ja farkkujen kanssa. :D Ihan arjessa. Tämä on suomalaista. Tunika ja varskut on, helavyö enää puuttuu. Ehkä joskus. 


Tämän jälkeen lahjoin lapset markkinakierroksella tavismarkkinoiden alueella.


Markkinat olivat Kauhavan keskustan torilla, mutta hyvin tavalliset nykymarkkinat - metrilakua, vaatteita ja kiinakrääsää toistensa vieressä. Pidin enemmän puukkotehtaan pihassa olleista myyntikojuista. Ostoksista on jo kuvakin instassa. 

Sokeritankkauksen jälkeen mentiin vielä Tuulia designin myymälään. 


Täällä festivaalien aikana saa tehdä erilaisia kesäkoruja. Tuulia design on erikoistunut tarvikepaketteihin. Niitä löytyy heiltä jokaiseen makuun ja taitotasoon. Tässä yksi, jossa ei virkata eikä ommella mitään. 


Aivan ihana. 



Tässä kaupassa lapsetkin tykkäsivät katsella ympärilleen. 


Minä en meinaa monen vuodenkaan jälkeen päästä yli näistä pienistä lampuista. Minun on ehkä ihan pakko tehdä pari tuollaista tänne minun työhuoneeseeni.  


Minulla on näiden kahden festivaalipäivävierailujen jäljiltä kaksi kassillista toinen toistaan inspiroivampia materiaaleja ja tarvikkeita. Osan saimme blogiyhteistyönä, osan ostin. Niistä saatte myöhemmin postaukset kun olen ehtinyt tehdä niistä ne, mitä niistä meinaan tehdä. 

Eilisen bloggaajatapaamisen (kiitos Jenni ja Riitta) jäljiltä innostuin taas tekemisestä ihan eri tavalla ja sormet syyhyävät päästä toteuttamaan ideoita, joita keksin. 

Kiva tapahtuma!