Kimallus on kivaa. TSI-shaker kalenterin väliin


Tämä on jo teille tuttu, minun uusi ensi vuoden kalenterini, jonka käyttöönottoa en malttanut odottaa ja siirryin siihen jo AnniePlansPrintablesin viikkosivujen kanssa. Alunperin tässä oli pienet kiekot, mutta niin kuin näkyy - isoimmat ovat jo paikallaan. 

Piti saada shaker sinne väliin! Tämän voi tehdä myös ompelemalla ompelukoneella, mutta minä tein tällä kun sellaisen satun omistamaan. Minä olen ruuvannut nuo askartelukolviin. (Välillä otan töpselin irti, kuumenee liikaa muuten. Kun sen oppii, milloin kannattaa jäähdytellä konetta, homma toimii ihan hyvin.) 

Ensin mitataan oikean kokoinen pala muovitaskusta ja tehdään nuo alhaalla/vasemmalla olevat pystysaumat. Reiät tulevat siihen väliin. 


Sitten laitetaan ensimmäinen kerros paljetteja.


Sen jälkeen suljetaan kerros saumalla, täytetään seuraava kerros - ja tätä jatketaan, kunnes tullaan ylös. Viimeiseksi jälleen sauma. 


Reiät kannattaa tehdä yhden reiän lävistäjällä. Minä yritin tehdä laiskana ihmisenä Happy Plannerin lävistäjällä ja sain shakerin jäämään lävistäjään jumiin. Vaadittiin pari tuhmaa sanaa ja metallitikulla sörkkimistä, että sain sen irti sieltä - ja silti jouduin tehdä reiät yhden reiän vehkeellä. 


Sinne väliin se jäi. (Tässä kuvassa vielä keskikokoiset renkaat.)