Välilehdet + tabit kalenteriin



Näin Youtubessa ja sen jäljiltä Etsyssä myynnissä kauniita välilehtiä. Ainut tekijä vain on Pohjois-Amerikassa, joten pelkät postikulut olisivat n. 13€. Piti tehdä siis itse.

Tarvitaan kutistemuovia ja tabeiksi sopivat rusettitarrat (tai jotkut muut jos rusetti ei innosta).
Sakset ja viivotin tai leikkuri ja sakset. 
Rei'itin.


Mittaa sisäsivun mukaan välilehden koko. Minä tein näin:


Minulla ei ollut oikeanlaisia rusettitarroja, joten tein itse vinyylitarrasta.


Rusetti on Happie Scrappien freegie-rusetista Silhouettella leikkuukuvaksi tehty. 


Siirtokalvona toimii pala washia.


Huomasin, että kun hinkkasin teippiä niin että se vähän lämpeni, hento vinyylikuvio jäi helposti kutistemuoviin kiinni eikä yrittänyt nousta washin mukana pois. 


Asemoin tabit näin.


Kun laittaa liimatun rusettivälilehden toisiksi päällimmäiseksi, rusetti näkyy alta ja seuraava rusetti on helppo liimata suoraan linjaan. Käytin hyväkseni myös alustan viivoja.


Sitten leikataan ylimääräiset pois, viimeistellään välilehdet suoraan ja rei'itetään. 


Ja laitetaan paikoilleen. 


Valmis!